Vietnamilainen sitruunaruohokana

 

Ruskeaksi paistettua kanaa, sitruunaruohokastiketta ja riisiä

Muistan syöneeni kesällä grillattua possua torilla, jonka mukana tarjoiltiin raikasta sitruunaruohopohjaista kastiketta maustettuna chilillä. Mieleeni tuli etsiä vastaava resepti kanalle ja se löytyikin helposti Youtubesta. Reseptejä selatessa huomasin, ettei tämän ruoan tekeminen vaadi hirveästi vaivaa ja aineksia. Tärkeimmät aasialaiset ainekset ovat sitruunaruoho ja kalakastike. Tuoretta sitruunaruohoa lukuun ottamatta kaikki ainekset löytyvät hyvin varustelluista kaupoista.

Resepti on helppo muistaa siitä, että siinä käytetään 50/50 suhdetta niin valkosipulin ja sitruunaruohon kuin myös kalakastikkeen ja sokerin osalta. Valmistamiseen menee aikaa noin 20 minuuttia, jos löytää kaupasta valmiita nahallisia kanapihvejä. Itse opettelin tekemään kanankoivista luuttomia, sillä lähikaupan valikoimista ei löytynyt oikein nahallisia kanatuotteita. Koipien luuttomaksi tekeminen olikin yllättävän helppoa, kun katsoi tekniikat videolta. Tällä tavalla tehtynä ruoasta tuli todellista budjettiruokaa, sillä kanankoivet maksoivat alle 2 euroa. Samalla tuli opeteltua uutta kokkaustekniikkaa.

Makuhan tässä ruoassa vei taas jalat suusta aivan täysin. Tulee väkisin hymy huulille heti ensimmäisestä haarukallisesta. Tuore kurkku sopii aivan käsittämättömän hyvin yhteen tämän ruoan kanssa, joten muuta salaattia ei tarvita ja kurkkua ei kannata missään nimessä jättää pois! Ruoassa kannattaa käyttää tuoreaineksia, sillä esim. säilötyssä sitruunaruohossa on aina etikkaa mukana ja se muuttaa ruoan makua liiaksi. Ja tämä kastike sopii hyvin myös grillatun possun kanssa!

 

Ainekset:

- n.400g nahallista kanaa

- salottisipuli

- 4 normaalikokoista valkosipulin kynttä.

- 2kpl sitruunaruohoja. Useimmissa resepteissä käytetään yhtä ja lisäksi limen mehua, mutta itse rakastan tätä maustekasvia niin paljon, että tuplasin suorilta määrän ja se kyllä kannatti.

 -2rkl kalakastiketta

- 2rkl sokeria

- 2kpl punaisia thaichilejä. Jos tykkäät tulisesta, voit käyttää enemmänkin.

- mustapippuria

 

Kokkaus

1. Kuori sitruunaruohon uloin kuori pois ja pilko vain valkoiset osat sekä salottisipuli, valkosipuli ja chilit pieniksi paloiksi.

2. Sekoita kalakastike ja sokeri keskenään. Lisää oman makusi mukaan mustapippuria

3. Paista kanapaloja nahkapuoli alaspäin noin 5 minuuttia, kunnes nahka on kunnolla ruskea.

Kullanruskeaksi pannulla paistettua kanaaKanan nahka saa jopa hieman palaa paistaessa. Sitä enemmän makua siitä irtoaa. Grillattu kana sopisi ruokaan luultavasti vieläkin paremmin.

 

4. Poista suurin osa rasvasta pannulta. Rasva kannattaa ottaa talteen, sillä kananrasva on loistava mauste esim. ranskalaisten kanssa.

5. Käännä kanat ja lisää pannulle silputut sitruunaruoho, valkosipuli ja chili. Anna niiden pehmentyä parin minuutin ajan.

6. Lisää kastike ja anna sen keittyä kasaan parin minuutin ajan.

7. Nosta pannu liedeltä

 

Tarjoilu

1. Leikkaa kanapalat sopiviksi annospaloiksi

2. Tarjoile kana riisin ja tuoreen kurkun kanssa.

3. Päälle voit lisätä koristeeksi vaikkapa korianteria ja vaikkapa limesiivun lisämausteeksi.

Kommentit