Filippiinien kansalliskastike adobo

 Kokkausaika noin 35-60min riippuen käytetystä raaka-aineesta.

 


Adobo-kastike on loistava ja todella edullinen ruoka, joka sopii kaikelle proteiinille (kana, kala, tofu ym.). Kastike on todella helppo valmistaa ja se voi valmistaa monella tavalla. Ainoastaan suolaisuuden ja happamuuden suhde on hyvä saada kohdalleen maistamalla. Olen tehnyt joskus adobo-ruokaa myös yön yli uunissa pitämällä porsaanlihaa kastikkeessa 80 asteessa yön yli. Tällä kertaa käytän reseptissä kanaa.

Kastikkeesta näkee paljon erilaisia versioita. Osassa etikkaa laitetaan yhtä paljon kuin soijakastiketta. Itse olen kuitenkin mieltynyt kastikkeeseen, jossa etikkaa laitetaan kolmasosa soijan määrästä.


- Nahallista kanaa (drumstickkejä tai koipia). Tähän ruokaan ei kannata käyttää kalliimpia osia, sillä ne ylikypsyvät ja kuivuvat helposti. Nahasta tulee myös huippuhyvää, kun sitä pitää pitkään hautumassa.
- 10 keskikokoista valkosipulinkynttä murskattuna tai pilkottuna 
- 1-2 teelusikallista murskattua mustapippuria.
- n.1 dl filippiiniläistä soijakastiketta. Filippiiniläinen soijakastike on hieman makeampaa, joten kannattaa käyttää sitä tähän ruokaan. Muussa tapauksessa lisää enemmän sokeria kastikkeeseen.
- n. 2/3 dl filippiiniläistä ruoko- tai riisietikkaa.
- 1dl vettä 
- 4-6 laakerinlehteä.
- 2 rkl sokeria. Sokeri taittaa kastikkeen suolaisuutta. Lisää sitä tarvittaessa enemmän, mikäli ruoka tuntuu liian suolaiselta.
 
 
Adobon voi tehdä monella tapaa. Periaatteessa voi vain lisätä kaikki ainekset kattilaan antaa kastikkeen kiehua sakeaksi. Itse teen sen seuraavasti:
 
1. Sekoita soijakastike, etikka, valkosipuli, sokeri, mustapippuri ja laakerinlehdet kulhossa kastikkeeksi.
1.Ruskista kanaa pannulla. Vegaanista versiota tehdessä tofua ei luonnollisestikaan tarvitse ruskistaa.
2. Kaada paistorasvasta suurin osa pois ja laita pannulle kastike.
3. Anna kiehua hiljalleen kannen alle noin puoli tuntia. Kastike on valmista, kun siitä on tullut lähes siirappisen sakeaa. Koipireidet vaativat pidemmän kypsytysajan, joten kannattaa lisätä enemmän vettä ja pitää niitä kypsymässä esim. tunnin.
4. Mikäli kastike ei ole tarpeeksi sakeaa, voit ottaa kannen pois ja lisätä lämpöä. Saat sitten kastikkeen redusoitumaan sopivaksi.
5.  Lopuksi kannattaa vielä maistaa kastiketta, jotta tietää varmasti tasapainon olevan kohdallaan. Makua saa helposti korjattua haluttuun suuntaan soijalla, etikalla tai sokerilla oman makusi mukaan. .
6. Lisää valmiin kastikkeen päälle korianteria ja nauti riisin kanssa.
  
 
Vinkit:
- kalakastike antaa tähänkin ruokaan lisää syvyyttä. 
- soijan ja etikan tasapaino vaihtelee todella paljon eri resepteissä. Löydä oma tapasi tehdä adobo.
- chilin ystävä voi lisätä sitäkin mukaan.

Kommentit