Ranskalainen 30 kynnen valkosipulikana

Ajattelin tänä keväänä opetella ranskalaista kokkausta, koska olen tehnyt paljon aasialaista ruokaa ja halunnut vaihtelua arkiseen makumaailmaan. Tämän herkullisen reseptin löysin French Cooking Academy kanavalta. Se on esivalmistuneineen tunnissa valmistuva arkiruoka, jota on tarjoiltu ranskalaisissa bistroissa. 

Ruoan mukana pitkään kypsyneet valkosipulit tarjoavat herkullisen lisän ruokaan ja ne lipsahtavat kuorestaan ulos lähes itsestään. Perinteiseen reseptiin ei kuulu kermaista valkosipulikastiketta, mutta se näytti kanavalla niin herkullisesti, että sitä oli pakko testata samalla.

Ruoka vaatii Alkossa käymistä, sillä maun kannalta on olennaista sekä valkoviini kastikkeessa että konjakilla liekitys. Onneksi Alkosta löytyi minipullo konjakkia, koska en kuulu juoman suurin suosikkeihin. Näiden juomien osalta ei kannata oikoa. Maistoin kastiketta ilman liekittämistä ja se ei ollut kummoisen makuista.

Tarvitset ruokaan:
- 5kpl luullisia kananrintoja nahkoineen. 
- 2rkl voita
- suolaa ja mustapippuria kanan maustamiseen
- 30kpl valkosipulin kynsiä kuorineen
- 2dl valkoviiniä
- 0,5dl konjakkia liekitykseen 
- 1,5dl kuohukermaa
- Tuoretta persiljaa

Näin se tehdään:

1. mausta kananrinnat suolalla ja pippurilla. Jätä maustumaan vähintään puoleksi tunniksi.

2. Lämmitä pannulla voi

3. Ruskista kananrinnat molemmin puolin pannulla. Aloita ruskistaminen nahkapuolelta. 

4. Kun olet kääntänyt kanapalat toisinpäin, voit lisätä pannulle valkosipulinkynnet. Katso, että kynnet pääsevät kypsymään voin sekaan.

5. Anna kanan kypsyä keskilämmöllä noin 10 minuuttia. 

6. Nosta lämpötila tappiin ja liekitä ruoka konjakilla.

7. Käännä kanat ja jatka ruoan kypsyttämistä keskilämmöllä 10 minuuttia. Pannuun saa syntyä ruskeata kuorrutusta pintaan. Siitä tulee runsaasti makua kastikkeeseen.

8. Nosta kanapalat pois pannulta. Jos pannulla on paljon rasvaa, voit kaataa siitä osan pois.

9. Nosta lämpötila tappiin ja kaada pannulle valkoviini. Rapsuta kaikki ruskea herkku pannun pinnasta kastikkeeseen.

10. Laske lämpötila puolelle lämmölle ja redusoi kastiketta muutama minuutti. 

11 Aseta tämän jälkeen kanapalat valkosipuleiden päälle, niin että ainoastaan valkosipulit koskettavat kastiketta.

12. Anna kanapalojen kypsyä vielä noin 10 minuuttia tai ainakin sen aikaa, että kanapalat ovat kypsiä. Jos käytät luuttomia paloja, ne ovat luultavasti jo kypsiä tässä vaiheessa.


Kaksi tapaa tarjoilla

Ruoan voit tarjoilla joko perinteiseen tapaan tai kermakastikkeen kera. Perinteisessä tavassa kanapalat asetataan lautaselle valkosipulikynsien kera ja päälle kaadetaan kastiketta ja lisätään lopuksi hieman silputtua persiljaa. Kastikkeen rinnalle sopii hyvin tarjoiltavaksi esimerkiksi pasta.

Toinen ja valkosipulin ystävän kannalta vieläkin herkullisempi tapa on valmistaa nopea kermainen valkosipulikastike:

1. Nosta valkosipulit ja kanapalat pois pannulta.

2. Kuori 4 valkosipulinkynttä ja murskaa ne haarukalla muusiksi.

3. Nosta pannun lämpöjä ja lisää pannulle valkosipulimurska sekä kermaa. 

4. Ja taas kerran, hiero kaikki ruskea herkku pannun pinnasta mukaan kastikkeeseen.

5. Keitä kastiketta hieman kasaan ja tarjoile kanan kanssa.

6. Mausta tarvittaessa suolalla!




Kommentit

Lähetä kommentti